jumpsuitteja

Innostuin tekemään pojalle muutaman kollarihaalarin. Olen aiemmin tehnyt jujunan hiipoin kaavalla, mutta jotenkin haalarin hartiat ovat mielestäni todella neliömaiset enkä oikein pidä niistä. Kokeilin nyt ottobren kaavaa, tähän haalariin olisi kuulunut vuori, mutta sitä en tehnyt. Ja halusin haalarin jossa olisi raglanhihat, ja huppua ei tarvita. Hankala vielä haalarin alla, hiostava aina autossa.


Tässä rarvikkeet jotka minulla oli. Ottobre 6/2014. Ja sieltä kaava Chilly season. Kankaana jättirätistä ostamani pandakangas, vaalaensinistä resoria eurokankaasta sekä vetoketju 40cm, vaikka piti olla 45cm :) Ja tietenki kangassakset.


Leikkasin palat näin. Eli takakpl taiteella, ja etukappaleet yksinkertaisena, ja näin, että näin miten pandat asettuvat. En edes yritä mitään vetoketjukohdistuksia.. ei taidot (vielä/koskaan riitä). Kuvassa ei näy, mutta hihat tietysti taiteelta. ja resorit leikkasin tietysti resorsita. Tämä pandakangas on joustokolitisi, että ois tästäkin voinut tehdä.. 


Jai han ohjeen mukaan yhdistin ensin takakappaleesta tuon sauman missä näkyy nuppineulat. (tosi heikosti näkyy, mutta kun lapset saanut nukkumaan ei uskalla sytyttää liikaa valoja :D ) Ja sen jälkeen nuo hihat. Tärkeä on muistaa merkitä se etupuoli hihaan niin osuu oikein päin ekalla ;) Musta nää raglean hihat on helpommat ja kivemmat kuin "normaalit". 

ja sitten yhdistetään hihat takakplseen. Ja tältä se sitten näyttää. Sitten vaa nhurautellaan hiha ja sivusaumat kerralla yhteen. 



Ja sitten haarasauma, keskikohdan merkkaaminen etukpl on taas tärkeää että saa haarasauman kohdilleen. 


Ja sitten resorien pariin. eli taitetaan hihan ja puntin resori näin, ja ommellaan tuo "mutka" sauma.


Ja käännetään saumat sisään päin


ja laitetaan noin oikeatpuolet vastakkain tuonne, niin että hihansuu tulee sisäpuolelle. 
toisessa kuvassa mieli mun tapa toimia. Eli laitan merkiksi aina nuppineulalla resorin sauman toiselle puolelle ja samoin hihan toiselle puolelle. ja kohdistan sitten sauman ja sitten nuppineulat ja venytän välin ommellessa.  Mulle jäänyt yläasteen käsityöstä, jotenkin kauhu noita resoreita kohti, mutta se onkin ihan kivaa ja helppoa homma.. toki pakko aina välillä ommella jotenkin väärin sekin:)



Ja sitten vielä kaulus, eli taitoin sen vaan  pitkältä sivulta ja sitten laitoin eka keskikohdat yhteen ja venytin kokomatkalle nuppineuloilla ja surautin yli. 

Ja sitten siihen pahimpaan eli vetoketjuun



Kuvista ei nyt oikein saa selvää. mutta ensin mietin aina mitenpäin vetskarin pitäisi tulla. 
Lisää tikinpituutta koneeseen, jos tarvii purkaa :D 


Laitan nuppineuloilla kiinni...

Ja sitten taittaa, ja miettii että tuleeko nyt varmasti niinkuin pitikin


Ja sitten vaan ajelemaan


Tässä kohdassa, neula alas, paininjalka ylös ja vetää tuon vetsakarin vetimen eri kohtaan, jottei tuu mutkia matkaa.


Ja sitten samalla tavalla mietin miten päin sauman pitää tulla, että menisi oikein päin. Laitan ensin itselleni merkin nuppineulalla, ja käännän niin päin että saan ommeltua myös tämän.. 


ja lopuksi teitysti omepelen vetskarin oikealta puolelta.



Ja valmsita tuli. koko tässä 62. on kyllä aika leveän näköinen, mutta tämä tulossa vauvalle, joka vielä asustaa mahassa (ei omassa mahassa :D) , ja kaverin pitäisi olla aika reilun kokoinen syntyessään. Ehkä tämä leveys on ok. Jos nyt tekisin uudestaan ottaisin leveydestä ehkä muutaman sentin pois. 








Kommentit